Täytän huomenna 30-vuotta. Siitä on useampi vuosi ollut hyvälaatuista elämää, enkä kauheasti halua menneitä surra. Minulle kuuluu hyvää. Mutta tässä olisi nyt lyhykäisyydessään kärvistettynä, mitä olen elämässäni käynyt läpi. Elämä on tietysti moniulotteisempaan kuin tiivistää pystyy, mutta kyllähän te sen tiedätte; kamalina aikoina on hyviäkin hetkiä ja toisinpäin.

dav

Lapsuudessani oli paljon hyvääkin ja ikävien kokemusten suhteenkin asia oli niin, ettei sitä silloin voinut paremmasta tietää. Paskaa tuli niskaa, mutta sitä piti normina, joka vain oli pakko kestää. Olinkin aika sulkeutuva lapsi. Onneksi sitä lapsena osasi paeta mielikuvitukseen ja lapsen uskomuksiinsa.

dav

Sitä oppi uskomaan, ettei ole mitään ja ettei mitään ansaitse. Tästä kesti kasvaa ulos.

dav

Pakotietä ei ollut. Lapsena sitä oli vanhempiensa omaisuutta.

dav

Vähän kasvaessani rupesin haaveilemaan aikuisuudesta. Vielä joku päivä lähtisin kotoa ja vielä joku päivä minullakin olisi joku arvo. Kävisin vielä armeijan ja menisin töihin. Ympäristön hahmottuessa haaveilin olevani myös osa yhteiskuntaa.

dav

Tarrasin näihin haaveisiin lujemmin, kun ylä-asteella paskaa rupesi kodin lisäksi tulemaan myös koulussa niskaan. Olin helppo uhri ilman itsetuntoa ja paskan saamisesta päälleni olin oppinut, ettei sille voinut mitään ja että sellainen oli vain pakko kestää.

dav

Lukion luulin olevan aikuisempi paikka, mutta se olikin vain ylä-asteen jatkumo. Siellä tuli myös opettajilta paskaa niskaan. Uutena sääntönä oli vain, ettei koulun asiallista ulkopintaa saanut rikkoa. Koulukiusaamista ei tapahtunut. Jos tapahtuisi, niin siihen puututtaisiin. Unelmani aikuistuvan osasta yritettiin murskata. Kuvani koko aikuisten-maailman olemassa olosta alkoi myös kadota. Minut haluttiin työntää ulos yhteiskunnasta.

dav

Valmistuin ylioppilaaksi. Lapsuuden haaveeni. Sain koulussa todella nihkeästi opinnonohjausta ja olin pahasti pihalla, mitä tekisin lukion jälkeen. Moni potkija otti itselleen kypsän aikuisen roolin ja jatkoi uralleen. Heillä oli taustajoukkonsa. Minulla ei.

dav

Armeijan käyminen jäi minulta lyhyeksi. Siellä minua vastassa oli isän tuttuja asemassa yläpuolellani ja palveluksen suorittaminen kävi mahdottomaksi. En osannut, enkä kyennyt hakemaan töihin ja kouluun. Neuvontaa sai mistään todella heikosti. Jäin ulkopuolelle. Joku muu eli unelmiani.

dav

Kun en saanut itseäni enää minnekkään, niin en saanut itseäni hammaslääkäriinkään. Muutenkin olin tottunut kärsimykseen, joka vain täytyi kestää. Ajankulukseni tarkkailin kipua hampaissani. Se tuntui aaltoilulta. Haaveilin, että joku minua halaisi, mutta tiesin, ettei minunlaistani ikinä kukaan halaisi. En tappanut itseäni, koska päätin, etten anna muille sitä iloa.

dav

Mikä sitten ikinä saakin kenetkin ylös. Minut sai ylös tietynlaisen taiteen alustamisen jälkeen se, kun eräs eläkeläinen minut haukkui. ”Pitäs saatana äänittää tota sun puhetta. Suuttuisit itsekkin. Ota itseäsi niskasta kiinni”. Ei toimi kaikille. Minulle toimi. Onnekasta ylipäätään, että joku minut haki kotoa. Ei minua mikään etsivänuorisotyö kaivannut. Toivottavasti sellaiset ovat kehittyneet. (Toivottavasti myös lastensuojelu)

dav

Hakeuduin amikseen ympäristöalalle ja vaihdoin paikkakuntaa. Teki helvetin hyvää. Pääsin tekemään töitä. Ihan siis fyysisiä hommia ja rupesin tuntemaan itseni mieheksi tai ylipäätään jonkin arvoiseksi. Ei se ollut eka kerta, kun töitä tein, mutta oli tässä ehtinyt väliä kertymään. Hammaskipukin unohtui, kunnes yltyi niin pahaksi, että oli pakko mennä hammaslääkäriin. Siinäpä se riittikin korjailtavaa. Piti vielä maksaa siitä, että oli mennyt kärsimään.

dav

Syrjäisen toimipisteen ympäristössä oli vähän tekemistä. Punttis löytyi kolmen kilometrin päästä ja asuntolassa oli televisio. Tylsää, mutta ei sitä paljoa parempaa osannut kaivata. Joka tapauksessa sitä oltiin vihdoin osa yhteiskuntaa. Kotiväki yhä pisti kapuloita rattaisiin, enkä oikein ymmärrä, miksen jo silloin polttanut siltoja. Noissa kiinni oleminen taisi vain olla itsestäänselvyys. Samoin kulissien ylläpito.

dav

Amis jatkui, mutta muutin asuntolasta isommalle alueelle asumaan. Ympärillä oli baareja ja nyt kotonaan (toisin kuin koulun asuntolassa) saattoi juoda kaljaa. Kuppaista parisuhteen yrittämistä, viikonloppujuomista, karaokea, mutta kieltämättä elämän makuista touhua. Tunnollisesti hoidin myös velvollisuuteni.

dav

Amis se häämötti loppusuoralla ja rupesi olemaan ylimääräistä aikaa. Meninpä siis päähänpistosta hieronnan peruskurssille. Olin tehnyt amiksen lomassa töitä puistoyksikölle ja eräälle maatilalliselle, mutta paikalliseen jätealan yritykseen minulla rupesi olemaan jalkaa ovenvälissä.

dav

Tulipa siinä sitten tavattua nykyinen avopuoliso yhteisen kaverin synttäreillä. Elämässä tuntui olevan jotain voitettavaa ja hävittävää.

dav

Ei siitä parisuhdetta heti tullut. Pelkäsinkin pitkään, etten kelpaisi. Toinen oli kesää muualla ja minä tunnollisesti kesätöissä. Minussa oli vihaa. Päätin jo aiempana talvena noudattaa erään tuttavan kämppiksen neuvoa ja poistaa pahat ihmiset elämästäni eli katkaisin viimein yhteydet vanhempiini. Elämäni paras päätös. Festaroin ja pyrin keikkojen eturiviin. Olin elossa ja halukas kokemaan.

dav

Tarvitsin taas irtiottoa ja kävin vajaan lukuvuoden Limingan taidekoulua. Tärkeä vaihe elämässäni. Rupesin uskaltamaan ilmaista itseäni. Olin seikkailussa ja elämänhaluinen. Kompensoin pelkoani kelpaamattomuudesta. Kävinpä taidekoulun lomassa myös hieronta-opiskelunikin loppuun. Olin lopulta kahden ammatin mies: ympäristönhoitaja ja koulutettuhieroja.

dav

Paluumuutin Limingasta nykyiseen kaupunkiini ja aloin tekemään hommia jätealan yrityksessä. Ajattelin, että tämä se on minun osani. Saan oikeaa palkkaa ja piirrän sen ohella sarjakuvia. Asiakaspalvelu oli tullut minulle harjoitteluissa tutuksi, kentän siisteys oli kunnia-asia ja olin luotettava työntekijä. Kuitenkaan sen arvo ei valitettavasti riittänyt loputtomiin. Sitä lupaillaan toista, kun ketään muuta ei samoihin hommiin saada, mutta kun ei mielistellyt ylempää porrasta, niin sai lopulta lähteä. Eikä mitään sanottu suoraan, eikä ilman välikäsiä.

dav

Avopuoliso teki oppariaan ja minulla olikin luppoaikaa jäteasema keikkoja odotellessa, niin kävinpä sitten Kymenlaakson opiston sarjakuvalinjan. Pari keikkaa talvella tulikin, mutta etukäteen luvattua kesätyötä ei koskaan. Sarjakuvien osalta alkoi mennä lujaa ja sain teokseni mm. Kutiin ja kiersin sarjakuvafestivaaleja zinejä myymässä. Hieronnalla sai lisätuloja.

dav

Niin ja päädyinpä sitten opiskelemaan kolmanteen ammattiin ja yhä tässä lähihoitajaksi aherran. Tuli tässä välillä tehtyä myös metsä- ja henkilökohtaisenavustajantöitä. Vanhuspuolella on nyt ainakin paljon tekemistä. Hyvää kuuluu. Ehkä tässä viimein rupeaa se oma tie hahmottumaan. <3